Rovaniemen kuntokeskus

Rovaniemen Kuntokeskus toimi kaupungin keskustassa lähes 40 vuoden ajan. Se perustettiin alunperin erityisesti sotaveteraanien kuntoutustarpeita varten. Toiminnalle etsittiin jatkajaa 2019.

Palveluihin kuuluivat:

Fysioterapia, myös vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus. Tavoitteena ylläpitää kaiken ikäisten ihmisten työ- ja toimintakykyä.

David selkäkonsepti, tutkimus ja hoitomenetelmä selän ongelmiin, erityisesti toiminnallisiin oireisiin.

Alaraajaongelmien hoito, biomekaaninen tutkimus ja tukipohjallisten suunnittelu.

Hieronta auttaa palautumisessa ja kiputilojen laukaisussa.

Naprapatia on menetelmä tuki- ja liikuntaelimistön tutkimiseen ja hoitoon. Siihen kuuluvat eriailet nivel- ja nikamakäsittelyt sekä venytystekniikat.

Kuntosali. Yksilölliset harjoitteluohjelmat


Liikuntaa ikäihmisille Rovaniemellä

Rovaniemen kaupungin liikuntapalvelut edistää ikääntyvien liikkumista.

Senioriliikunta on ikääntyville tarkoitettua ohjattua terveysliikuntaa, joka tukee liikuntasuositusten toteutumista. Lihasvoimaa, notkeutta ja tasapainoa olisi hyvä harjoittaa ainakin kahdesti viikoittain. Vapaa-aikaa tulisi käyttää mahdollisimman aktiivisesti, ei istumalla.

Ohjelmaa toteutetaan kurssimuotoisesti. Osallistuja valitsee itselleen sopivat kurssit joista löytyy monipuolista ja rasittavuudeltaan monitasoista liikuntaa. Tasot ovat Kevyt, Reipas ja Haastava.

Omatoiminen kuntosalitreeni senioreille. Keltakankaan kuntosalissa on Rovaniemen kaupungin ylläpitämät tilat omatoimiseen harjoitteluun.

Senioreiden taloyhtiöjumppa on maksuton toimintatuokio jota järjestetään taloyhtiöiden tiloissa eri puolilla kaupunkia. Ohjelmaan kuuluu vaihtelevasti muun muassa jumppaa (myös aivoille), askartelua, pelailua ja järjestövierailuja. Osallistujat voivat itse vaikutta ohjemaan.

Senioreiden vesijumppaa järjestetään arkisin uimahalli Vesihiiden lämpimässä laguunialtaassa. Vesijumppaa tarjotaan kolmessa tasoryhmässä: Kevyt, Reipas ja Haastava.

Voimaa vanhuuteen on ikääntyville suunnattu terveysliikuntaohjelma jonka tavoittena on kehittää ja toteuttaa liikuntaneuvontaa, ohjattua liikuntaa ja arkiliikunnan mahdollisuuksia. Tällä tuetaan ikäihmisten kotona pärjäämistä ja elämänlaatua. Mukana toiminnassa ovat kuaupunfin lisäksi kansalaisopisto, Rovaniemen eläkeläisten yhteisjärjestö ry (REY), Rovaniemen seurakunta sekä Rovaniemen Neuvokas.


Lapin Liikunta ry ja Santasport

Lapin Liikunta on 134 yhteisöjäsenen aluejärjestö johon kuuluu urheiluseuroja, kuntia, koulutusorganisaatioita ja Lapin Liitto.

Yhdistyksen tehtävänä on lapin asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Vuosittain järjestetään yli 150 erilaista tapahtumaa joihin osallistuu tuhansia ihmisiä.

Hankkeisiin kuuluvat muun muassa

  • Avoimet ovet 2020-2023
  • Barents Urheilun selvitys- ja kehitystyö
  • Saamelaisalueen liikunta ja liikunnan harrastaminen selvitystyö
  • Lisää liikettä Rovaniemen alueen mikroyrityksille
  • Inno4Sports -hanke
  • Kylä lähtee!

Barents Urheilu on Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän yhteinen projekti jonka merkittävin tapahtuma on Barents Games.

Santasport Lapin Urheiluopisto on alueellisesti merkittävä koulutus- ja vapaa-ajankeskus, jossa myös järjestetään kansainvälisiä tapahtumia kuten Masters 2019 painonnostoturnaus.